Arkistot

Subscribe

Get the news right in your inbox!

Häärusketus osana morsiamen kaunistautumista

29.4.2018 3 min read 2 Comments

Olen muutamaan otteeseen törmännyt Facebookin erinäisissä hääryhmissä häärusketus aiheeseen. Kevyt päivettyminen hääpäivää varten on ollut myös itsellä mielessä. Luotan kuitenkin saavani rusketuksen melko luonnollisesti, lähes itsestään. Kiitos Sveitsin pitkän ja lämpöisen kesän! En siis osaa ottaa kantaa, mikä olisi paras…

Häihin aikaa 4 kk – missä mennään?

19.4.2018 5 min read 4 Comments

Viime syksy meni todella nopeasti, mutta tämä kevät on mennyt vielä nopeammin! Tunne ajan lentämisestä saattaa olla monen asian summa. Tiedättekö sen tunteen, kun on paljon tekemistä niin ei kiinnitä huomiota ajan kulumiseen? Poikkeuksellisen kiireiseen ajanjaksoon on työkiireiden lisäksi kuulunut…

Vihkisormuksen persoonallinen kaiverrus

15.4.2018 2 min read 2 Comments

Kerroin jo aiemmin, että olemme tilanneet sormuksemme, lisää aiheesta täällä. Valmistaja halusi kuitenkin toimintatapojensa mukaisesti pitkittää valmistusprosessia, sillä talvella sormet saattavat olla hieman normaalia pienemmät. Sovimmekin tehdasvierailulla, että kävisimme keväämmällä uudessa tapaamisessa, eihän meillä ollut mikään kiire sormuksien tilaamisen kanssa….

DIY paikkakortit kalligrafiatyylillä

8.4.2018 3 min read 4 Comments

Häissämme tullaan näkemään plaseeraus ja sen myötä pöytiin tarkoitettujen paikkakorttien kirjoittaminen oli melkoinen urakka, jonka tajusin onneksi aloittaa jo nyt! Löysin viime syksynä Lahden Kärkkäiseltä samppanjan värisiä, helmiäishohtavia paikkakortteja vain muutamalla eurolla. Ne lähtivätkin sitten mukaan uhkarohkeasti sen kummempia miettimättä….

Behind the blog is writing Finnish woman who moved 8 years ago to Switzerland. I am married with Swiss husband and we have baby boy born in August 2019. We live in small village in middle of countryside next to the Swiss alps. I love everything that is visual and creative. Therefore interior, baking and traveling are big part of the blog besides the normal life. I also would like to know you as a reader. I am happy to receive your comments, greetings or feedback. Welcome on board!

Anniina

Archive

Connect

Follow

Latest Posts

Key words

×