Arkistot

Subscribe

Get the news right in your inbox!

Ensimmäiset viikot kotona – Vauva 1 kk

6.9.2019 No Comments

Elokuu tuli ja meni niin nopeasti, että vauvallemme tuli ikää eilen jo 1kk. Ensimmäiset viikot kotona vauvan kanssa ovat olleet melkoisen tapahtumarikasta aikaa ja siksi blogini hyvä alku koki pienen taantuman. Synnytyksen käynnistymisen jälkeen vietin 5 päivää sairaalassa ennen kuin pääsimme 8.8. yhdessä vauvan kotiin. Enpä olisi uskonut vuosi sitten, että kävelemme ensimmäisenä hääpäivänämme sairaalasta ulos pieni nyytti turvaistuimessa.  Emme juhlistaneet merkkipäiväämme sen kummemmin, koska sairaalassa olo oli imenyt kaikki mehut ainakin itsestäni. Oli vain ihana päästä kotiin perheenä ja siinä oli meille juhlaa kerrakseen. 

Aviomieheni oli sopinut aloittavansa kahden viikon loman vauvan syntymästä, jotta voisimme nauttia sekä opetella yhdessä perhe-elämää ja totutella hieman erilaisiin arkirutiineihin. Sveitsissä ei muuten tunneta mitään isyysvapaita, ellei ruhtinaallista yhden päivän vapaata sellaiseksi kutsu. Kotiutumispäivänä kaikki oli uutta ja ihmeellistä myös vauvalle. Kotimme äänet (lue äänettömyys), tunnelma ja valaistus poikkesivat kaiketi sairaalaympäristöstä, joten vauva oli vähän itkuinen ja ärtyisä. Onneksemme tätä kesti vain ensimmäisen päivän. Vauva sopeutui ensimmäisestä yöstä alkaen omaan sänkyynsä, vaunuihin ja hänen omiin juttuihinsa. Yksi syy siihen voi olla se, että pidimme jo sairaalassa yhtä meidän omaa harsoliinaamme hänen vieressään, jotta hän tottuisi kotoisiin tuoksuihin. 

Ensimmäiset viikot kotona

Ensimmäisten viikkojen aikana meille on muodostunut rutiinit ja rytmit ilman, että olisimme kiinnittäneet niihin mitenkään erityisesti huomiota. Vauva syö hyvin, imetys sujuu ja maitoa riittää, vaikka asiaa epäiltiinkin monta kertaa synnytyssairaalassa ja sen jälkeen. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan tarvinnut antaa korviketta vaan olemme pärjänneet imetyksen turvin. Öisin meillä nukutaan noin 23.00-08.00 yhden heräämisen taktiikalla. Yöt ovat menneet pääsääntöisesti siis yhdellä syötöllä, joskus harvoin kahdella. Syötön yhteydessä vaihdetaan vaippa puolihämärässä eikä jutustella, joten vauva on ainakin toistaiseksi jatkanut uniaan tyytyväisenä. 

Vauvan kanssa liikenteessä 

Olemme alusta asti olleet sillä asenteella, että vauva tulee meidän elämäämme, emmekä me vauvan elämään. Toki monta asiaa pitää ottaa huomioon ihan eri tavalla ja pysähtyä miettimään toimintatapoja, mutta ajatuksena on ollut pyrkiä jatkamaan normaalia elämää. Kotiutumispäivänä vauvan ollessa 5 päivän ikäinen kävimme esimerkiksi hänen kanssaan ruokakaupassa. Suojasimme hyvin turvakaukalon, että se pitäisi loitolla suurimmat ilmassa leijailevat bakteerit, eikä kukaan pääsisi kurkistelemaan kaukaloon. Seuraavana päivänä lähdimme perheenä ensimmäiselle pienelle vaunulenkille asuinpaikkamme maalaismaisemiin. Sen jälkeen olemme vaunuilleet säännöllisesti. Pisin kävelylenkki 7 km on tehty 10 päivän ikäisenä, jolloin kävimme meiltä puolen tunnin ajomatkan päässä lähi Alpilla nimeltä Rigi kulm. Olemme liikkuneet myös kaupungilla, tehneet kyläreissun ja käyneet ensimmäisen kerran katsomassa mieheni jääkiekkopeliä eli liikkuneet kerralla monia tunteja hyvällä menestyksellä. Samalla huomaan tarkkailevani tuttuja paikkoja eri silmällä, mistä löytyy tilavampi parkkiruutu, hissi, vaipanvaihtopaikka, suojaisa nurkkaus imettämiseen ja opasteet vaunuileville. 

Ensimmäiset viikot kotona

Kätilön kotikäynnit 

Sairaalasta kotiutumisen jälkeen Sveitsissä on tapana, että kätilö tekee kotikäyntejä. Tuoreen äidin näkökulmasta järjestely on helppo ja hyvä, kun vauvan kanssa ei tarvitse lähteä kotoa vartavasten mihinkään. Ensimmäinen käynti oli heti seuraavana päivänä sairaalasta kotiutumisesta, seuraava sitä seuraavana päivänä ja vielä 2 päivän päästä. Tämän jälkeen käyntejä oli kaksi kertaa viikossa aina ensimmäiseen lastenlääkäri käyntiin (1 kk) saakka. Perheen tilanteesta riippuen käyntejä voi olla myös enemmän tai vähemmän.

Näillä vierailuilla punnittiin vauvaa, keskusteltiin imetyksestä, annettiin ohjeita synnytyksestä palautumiseen sekä vinkkejä lantionpohjanlihasten jumppaamiseen. Kätilö tarkasti minulta myös verenpainetta, sykettä sekä kohdun tilannetta. Lisäksi tarjolla oli apua kaikentyyppisiin käytännön asioihin kylvetyksestä lähtien sekä neuvoja ja vinkkejä vanhempien tarpeiden mukaan. Kotikäynnit ovat varsin erilainen, mutta kätevä käytäntö. Ensimmäisen kuukauden jälkeen vauvan kanssa käydään normaalisti omalla, valitulla lastenlääkärillä säännöllisesti. Joten täällä on Suomen neuvolatoiminnasta tällä tavalla poikkeavat käytännöt.      

Vauvan kehitys

Kuukauden ikäinen vauvamme on kasvanut ja kehittynyt huimasti. Strategiset mitat olivat syntyessä 50 cm, 3 940 g ja päänympärys 33,5cm. Syntymäpaino saavutettiin 15 päivän ikäisenä täysimetyksellä ja nyt lastenlääkärin tarkastuksessa strategiset mitat ovat: 54.5 cm, 4 160g ja päänympärys 37cm. Eli painonnousun sijaan meillä on kasvettu erityisesti pituutta. Kehittymistä on tapahtunut myös taidollisesti. Etenkin aamuisin meillä ”jutellaan” ja asiaa on kovasti, vaikka varsinainen jokeltelu vaatii vielä harjoittelua. Vauvamme on alusta asti ollut innokas nostamaan päätänsä ja aluksi piti olla erityisen varuillaan, kun nostelu oli niin hallitsematonta. Nyt hän jaksaa itse nostaa ja kannatella päätään. Pikkuinen tykkää katsella ja ihmetellä ympäristöä. Kotona vauva viihtyy unipesässä, leikkimatolla tai Stokken syöttötuolin vauvan istuimessa itsekseen hereillä tai nukkuen ja silloin on helppo tehdä kotitöitä, opiskella sekä hoitaa jokapäiväisiä asioita. 

Ensimmäiset viikot kotona
Ensimmäiset viikot kotona

Vanhempina olemme jo oppineet lukemaan vauvaa, erottamaan sen kuuluisan kakkailmeen, tunnistamaan itkusta, milloin on nälkä ja milloin masussa ilmaa.  Kaiken kaikkiaan olemme olleet alusta asti rauhallisen mielin ja suhtautuneet vanhemmuuteen melko itsevarmasti tai ainakaan emme ole panikoineet mitään tai pelänneet ettemme osaisi jotain. Luotimme siihen, että osaamme käsitellä vauvaa ja sitä mitä emme osaa, opettelemme ja selviämme varmasti kaikista eteen tulevista tilanteista tavalla tai toisella. Vauvamme vaikuttaa ainakin toistaiseksi hyvin tyytyväiseltä ja rauhalliselta tapaukselta. Vaikka neljään viikkoon on mahtunut paljon onnen ja ilon tunteita, on siihen mahtunut myös kyyneleitä, huolta, pelkoa ja unettomia öitä. Jouduimme nimittäin viettämään viime viikolla useamman vuorokauden lastensairaalassa. Tästä lisää myöhemmin.

Ajattelin kirjoittaa myös synnytyksestä Sveitsissä, koska moni kysyi minulta , aionko synnyttää Suomessa?

♥ Anniina

Lisää meidän kuulumisia löydät Instagramin puolelta: @mountainsoul.ch

Lue myös:

Tervetuloa seuraamaan uutta blogiani

Helppo ja virkistävä vadelmanlehti jäätee

Häät ulkomailla, mitä on hyvä ottaa huomioon?

No Comments

Leave a Reply

Behind the blog is writing Finnish woman who moved 8 years ago to Switzerland. I am married with Swiss husband and we have baby boy born in August 2019. We live in small village in middle of countryside next to the Swiss alps. I love everything that is visual and creative. Therefore interior, baking and traveling are big part of the blog besides the normal life. I also would like to know you as a reader. I am happy to receive your comments, greetings or feedback. Welcome on board!

Anniina

Archive

Connect

Follow

Latest Posts

Key words

×