Arkistot

Subscribe

Get the news right in your inbox!

Hääkoristeiden vuokraus – kätevää ja suositeltavaa

3.7.2018 No Comments

Vietämme hääjuhlaa runsaan kuukauden päästä erityisen näyttävässä miljöössä. Juhlapaikan koreudesta huolimatta haluamme tuoda paikkaan hieman meidän näköistä kosketusta ja persoonallisuutta. Enkä tarkoita nyt mitään valtavia koristemääriä, vaan pieniä yksityiskohtia ja elementtejä. Itsetehtyjä juttujahan meillä on Whisky bar-kirjaimien  lisäksi muitakin, mutta toki hieman eri tavoin esille tuotuna, kuten monogrammina, kutsuina tms.  

Juhlapaikalle olemme tehneet myös kansainvälisiin häihin sopivan kylttitolpan, johon on tulossa erilaisia viittoja: dancing, Tampere 91 km, sleeping,  Zürich 2483 km jne. Viitat teimme kierrätysperaatteella, sillä keksimme sahata ne vanhempieni vanhoista terassilaudoista ja maalaus hoitui maalipurkin jämillä. Valmiiksi kootun kylttitolpan tulette näkemään häiden jälkeen, mutta tässä jo pikku tiiseri. 

 

Spraymaalatut tienvarsikyltit tehtiin kalvomuotin läpi.

 

Kuten olen muutamaan kertaan maininnut periaatteenamme on ollut, että häihin ostamamme jutut jäävät meille käyttöön, siksi olemme yrittäneet tehdä vain minimaalisia hankintoja.  Tienvarsikyltit ja saippuakuplille tarkoitetut korit saimme serkkuni häistä. Nyt myös ne on ”tuunattu” lähes kokonaan olemassa olevilla materiaaleilla meidän häihimme sopiviksi. Nämä jutut ovat nähneet jo useammat häät ja kulkeutuvat varmasti meiltä jälleen seuraavalle hääparille. Kylteistä tuli mielestäni kivat  ja Danielkin tykkää kovasti tästä suomalaisesta perinteestä. Juhlapaikkaamme ei ole vaikea löytää, mutta kyltit tuovat persoonallisen lisän ja ovat jotain erilaista ainakin sveitsiläisille vieraillemme, joille tapa ei ole ollenkaan tuttu. 

Vuokrakoristeet egologinen ja stressitön vaihtoehto 

Koska 2300 kilometriä rajoittaa muita koristelujamme, meille potenttiaalisin vaihtoehto on alusta asti ollut somisteiden vuokraus, joten aloimmekin ajoissa jo kartoittamaan mahdollisuuksia. Koristeiden vuokraus on ihanan helppo ja hyvä ratkaisu luoda näyttäviä, persoonallisia elementtejä omiin juhliin. Kaikki eivät ole luonnostaan tee-se-itse kädentaitajia tai leikkaa-liimaa-askasteluun ei kenties ole työkiireiltä ja harrastuksilta aikaa panostaa. Miksi siis ottaa häiden takia paineita koristeluista! Mikä parasta vuokraus on myös melko egologista ainakin verrattuna Kiinakaupoista tilaamiseen. Miksi ostaa koristeita, joihin saa huomaamattaan upotettua valtavan määrän rahaa, kun samat asiat voi vuokrata kohtuulliseen hintaan. Väittäisin, että vuokraamalla säästää pitkän pennin, eikä tarvitse miettiä säilytystiloja. Meille ehdoton etu vuokraamisessa on myös se että, häiden jälkeen ei tarvitse aloittaa aikaa vievää KUVAA-KAUPPAA-KOORDINOI -operaatiota. Näin ei myöskään tarvitse muuttaa kellaria tai muuta häätavaroiden säilytystilaksi, jättää niitä vanhempien/kaasojen nurkkiin tai meidän tapauksessa roudata kaikkia koristeita toiselta puolen Eurooppaa. 

Löysin yli vuosi sitten verkkokaupan nimeltä Juhlahumua tilatessani sieltä juhliin sopivan valotaulun kotiimme. Ihastelin jo tuolloin heidän valikoimaansa ja tutkin, mitä kaikkea heiltä oikein löytyykään. Hääsuunnittelun aikana samainen verkkokauppa palautui mieleeni ja löysin heiltä koristeiden vuokrausmahdollisuuden. Mikä täydellinen palvelu, mitä tahansa juhlia järjestäville! Lempäälästä lähtöisin oleva Juhlahumua tarjosi ratkaisun myös meidän tarpeisiimme. Kävimme joululomalla heidän liiketiloissaan Tampereella kyselemässä tarkemmin vuokrausmahdollisuuksista ja kertomassa ajatuksia siitä, minkälaisia somisteita ja koristeita olimme ajatelleet häihimme. 

Hääkoristeiden vuokraus
Valotaulu, jonka tilasin jo vuosi sitten Juhlahumua.fi -verkkokaupasta.

Ihana henkilökunta ja heidän vuokrakoristeensa sinetöivät päätöksemme! Heiltä löytyi kirjaimellisesti kaikki tarvittava. Okei myönnän, ehkä jopa enemmän, sillä saimme muutaman lisäidean nähdessämme heidän varastonsa. Jätimme ajatukset hautumaan jouluna ja sovimme, että mietimme vielä tarkemmin kokonaisuutta ja tarpeitamme. Valikoima oli niin laaja, että kokonaisuudesta olisi helposti tullut överi haaliessamme kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman vuokrauslistallemme. 😀 Poikkesimme liikkeessä uudemman kerran kesäkuun alussa Suomi-lomallamme ja vahvistimme lopulliset koristevalinnat.

Mitä me sitten vuokraamme häihin? 

Mainitakseni joitakin juttuja niin Whisky baariimme on tulossa muun muassa puulaatikoita ja sikaribokseja. Kakku/herkkubuffaan tulee paljettikankainen pöytäliina ja pöytiin pöytänumerot, sekä vieraskirjaa varten Polaroid-kamera. Vuokrasimme myös muutamia kylttejä/tauluja, joihin Juhlahumun ladyt kirjoittavat valmiiksi haluamamme tekstit valitsemallamme fontilla. Jotain asioita haluan kuitenkin jättää vielä yllätykseksi niin teille lukijoille kuin vieraillemmekin. Mitä muuta ihanaa meidän häissä tullaan näkemään, niistä lupaan kertoa kuvien kera häiden jälkeen. 😉

Ihanan helppoa, eikö? Juhlakoristeiden vuokraaminen on yksinkertaisesti kätevä ratkaisu!

♥ A

Lue myös: 

X Kihlajaiskuvaukset Alppimaisemissa 

X Vieraslahja – If love had flavour it would be coffee

X Kokemuksia hääpukuliikkeistä vaaleanpunaisessa pumpulikuplassa

No Comments

Leave a Reply

Behind the blog is writing Finnish woman who moved 8 years ago to Switzerland. I am married with Swiss husband and we have baby boy born in August 2019. We live in small village in middle of countryside next to the Swiss alps. I love everything that is visual and creative. Therefore interior, baking and traveling are big part of the blog besides the normal life. I also would like to know you as a reader. I am happy to receive your comments, greetings or feedback. Welcome on board!

Anniina

Archive

Connect

Follow

Latest Posts

Key words

×