Arkistot

Subscribe

Get the news right in your inbox!

Häävideo – Järkeä vai ei?

21.2.2019 No Comments

Dokumentaarinen hääkuvaus on yleistynyt viime vuosina ja moni pari haluaa kuvaajan taltioivan jopa 12 tuntia muistoja ainutlaatuisesta juhlapäivästä. Ammattilaisten videotaltioinneista on valokuvauksen ohessa tullut trendi-ilmiö. Enkä yhtään ihmettele, elävä kuva tärkeistä hetkistä on ihan eri asia kuin pelkät valokuvat. Kotivideoiden sijaan halutaan ammattikuvaaja asialle, sillä ammattilaisten avulla onnistutaan taltioimaan tunnelma, pienet ilmeet ja eleet.

Hääparilta saattaa itseltään mennä päivän tai leikkien aikana ohitse esimerkiksi jännityksen takia jotain sellaista, mitä videolle on tallentunut. Hääpäivän muistot voivat unohtua ajan mittaan ja ainakaan puheita tai ohjelmanumeroita harvoin muistaa sanatarkasti jälkeenpäin. Paras tapa muistutella niitä mieliin on palata videon kautta takaisin tunnelmiin.

On kiva katsella näin jälkeenpäin omaa hääpäivää videolta, saati miltä se tuntuukaan vuosien kuluttua. Jouluna katselimme tätini ja hänen miehensä häävideota yli 20 vuoden takaa. Se oli jotain ainutlaatuista ja sanoin kuvaamatonta, jotain mitä valokuvista ei todellakaan saa irti. Oli hauska katsoa tuttuja ihmisiä nuorempina ja nähdä heidän reaktioitaan livenä, kuunnella bestmanin puhetta, seurata häätanssia sekä ihailla silloisen aikakauden muotia, saati katsella itseäni pienenä kukkaistyttönä/morsiusneitona. Ihania ja hauskoja muistoja, joista osalle nauroimme koko suvun voimin.

häävideo
häävideo

Videokuvaus oli meille yksi hääpäivän tärkeimmistä panostuksista

Meille videokuvaus oli yksi niistä asioista, jonka halusimme todellakin toteuttaa. Toki se, kuvattaisiinko häät kotitekoisesti sukulais- tai kaverivoimin vai palkkaisimmeko ammattikuvaajan oli kysymysmerkki. Ammattimaiset videokuvaajat veloittavat kokemuksemme mukaan lähes yhtä paljon ellei jopa enemmän kuin valokuvaajat, jotka kuvaavat koko päivän. Videokuvauksen hintataso on toisaalta ymmärrettävä ottaen huomioon tarvittava kuvauskalusto, aikaa vievä editointityö sekä matka- ja muut kulut.

Kuvaus on rahallisesti iso satsaus hääparilta muiden pakollisten kustannusten ohella. Hintahaarukka vaihtelee 1000-4000 euroon riippuen, mitä halutaan. Joten jälleen kerran kannattaa miettiä, mikä on tärkeää hääpäivässä? Meille tärkeää oli panostaa niihin asioihin, mitä hääpäivästä jäisi konkreettisesti käteen eli sormuksiin ja muistoihin. Ikuistettuja muistoja saisimme vain, jos olisimme valmiita sijoittamaan niihin osan hääbudjetista.

Amatööri vai ammattilainen kuvaamaan?

Kotivideoinkin pärjää varmasti hyvin. Etenkin, jos kavereista tai sukulaisista löytyy sellainen, joka hallitsee videokuvauksen ja tehtävään löytyy vielä sopivaa kalustoa (tarvittaessa lainaten tai vuokraten). Kännykkä ei ehkä tässä tehtävässä ole paras väline. Toisaalta silloin, kun kuvaajana toimii häävieras saattaa kuvaaminen vahingossa unohtua juhlinnan keskellä tai kamera ei olekaan päällä, kun jotain tapahtuu. Videon laatu kokemattoman kuvaajan käsissä ei välttämättä vastaa ammattilaisen työnjälkeä, mutta sehän ei haittaa, jos asian suhteen on tehty tietoinen päätös. Tietysti kannattaa miettiä myös sitä, haluaako oman häävieraan vieraana olemista rajoittaa kuvausvelvollisuuksilla tai onko mahdollisella tai potentiaalisella osaajalla rohkeutta halutessaan kieltäytyä kuvauspyynnöstä.

Me ajattelimme lopulta ottaa varman päälle ja palkata ammattikuvaajan, videokuvauksen opiskelijan tai harrastelijan. Alan opiskelijat saattavat nimittäin tehdä kuvauskeikkoja pienemmällä korvauksella kuin jo valmiit ammattilaiset.

Pian löysimmekin muutaman mielenkiintoisen moniosaajan, joilta onnistui sekä hääkuvaus että videokuvaus. Seuraava pohdittava asia oli kuvaajien tyyli, millaisen taltioinnin me haluaisimme.

Vaikuttaa siltä, että tarjolla on jos, vaikka mitä. Osa kuvaajista käsittelee muun muassa valokuviakin todella rajusti kontrastein ja värein. Me halusimme pehmeitä värejä ja linjoja melko luonnollisella otteella. Sama pätee myös videokuvauksiin, sillä liialliset editoinnit ja efektit eivät olleet meidän mieleen. Varsinaisia kuvaushetkiä on mahdollista lavastaa persoonallisesti esimerkiksi tuuli- ja savukoneella, savuväripommeilla ja erilaisella rekvisiitalla kuten tähtisädetikuilla. Näissä vain mielikuvitus on kuvaajan ja hääparin ideointien rajana. Me emme halunneet mitään liian suuria efektejä tai luonnotonta, mutta sädetikut olivat meille sopivan romanttinen vaihtoehto pimeän tullen.

Miten me päädyimme meille sopivaan videokuvaajaan?

Luonnollisen tyylin ja monipuolisen kaluston vuoksi me päädyimme taitavaan pariskuntaan, Josefineen ja Olaan. Olimme myös saaneet heidän nettisivuiltaan hyvän käsityksen heidän tuottamastaan materiaalista sekä erilaisista häistä. Nämä refenrenssit vaikuttivat myös lopulliseen päätökseemme.

He ikuistivat päivämme valokuviin ja videolle. Sopimukseemme kuului pidempi video, mihin taltioitiin vihkiminen, puheet, leikit, häätanssi ja sen sellaiset. Samasta aineistosta saimme hääpäivän jälkeen lyhyemmän reilun viiden minuutin koosteen eli teaserin, johon oli poimittu hääpäivän kohokohdat.

häävideo
häävideo
häävideo

Valmiit videot sekä kuvat saimme ihanassa puulaatikossa postissa Sveitsiin asti. Laatikosta löytyi muistitikku, muutamia valokuvia teetettynä sekä suklaata. Ihan täydellistä!

Olimme todella tyytyväisiä päätökseen videokuvauksesta ja meitä olisi harmittanut, jos emme olisi videokuvausta ottaneet niin ihanaa videoita on ollut katsoa. Se on nostanut tunteet pintaan vielä jälkeenkin päin. Ihan kuin pääsisi palaamaan uudelleen hääpäivään ja sen eläviin hetkiin. On myös ollut kiva näyttää meidän teaser-videota esimerkiksi työpaikalla ja harrastuksissa ihmisille, ketkä eivät olleet häissämme. Lisäksi tiedän, että vanhempamme ovat ylpeinä esitelleet videota kaukaisemmille sukulaisille ja heidän tuttavilleen. 😀

Tässä vielä meidän teaser ja tunnelmia hääpäivästämme:

video: Josefin Westin

Vinkki:

Kuvaajien kanssa kannattaa sopia tapaaminen ja keskustella yksityiskohdista sekä siitä, mitä teillä on toiveissa sekä kuvien että videon suhteen. Onko teillä mielessä kenties joku tärkeä kohta, mikä olisi kiva saada taltioitua tai mahdollisia toiveita kuvakulmille? Myös tehosteiden käytöstä ja editoinnista kannattaa keskustella, jotta kuvaaja osaa valmiista materiaalista muokata toivotunlaisen lopputuloksen. HUOM! On myös hyvä muistaa, että jokaisella kuvaajalla on lähtökohtaisesti oma tyylinsä, joten on tärkeää valita omaa silmää miellyttävä tekijä esimerkiksi nettisivuilla olevien portfolioiden/ työnäytteiden perusteella.

Kamerapelkoisille tai huomion keskipisteenä olemisesta piittaamattomille suosittelen myös hääkuvausta ja videokuvausta! Ammattilainen osaa tehdä kuvauksen niin huomaamattomasti, että en edes itse huomannut juhlien aikana kuvausta tai kameroita. Kihlajaiskuvauksissa sai myös hyvää harjoitusta ja esimakua tulevaan hääkuvaukseen. Lisää kihlalaiskuvauksista voit lukea täällä.

Ps. Jos sait videokärpäsen pureman, toimi nopeasti, taitavien kuvaajien kalenterit täyttyvät jopa vuotta aikaisemmin varauksista. Hääkuvaajia löytyy myös muualta kuin häämessuilta, joten rohkeasti vain googlettamaan!

Oletko ajatellut panostaa videokuvaukseen vai tanssitteko häitä ilman videotaltiointia?

♥ Anniina

Häiden jälkeistä avioliittoarkea voit seurata häämuistoilla maustettuna Instagramissani: @somethingblue_byanniinaK

Lue myös: 

♥  DIY hääkutsu ja kielisolmuja

Siviilivihkiminen ja rento coktailtilaisuus

Häälaukku vs. vaimolaukku

No Comments

Leave a Reply

Behind the blog is writing Finnish woman who moved 8 years ago to Switzerland. I am married with Swiss husband and we have baby boy born in August 2019. We live in small village in middle of countryside next to the Swiss alps. I love everything that is visual and creative. Therefore interior, baking and traveling are big part of the blog besides the normal life. I also would like to know you as a reader. I am happy to receive your comments, greetings or feedback. Welcome on board!

Anniina

Archive

Connect

Follow

Latest Posts

Key words

×