Arkistot

Subscribe

Get the news right in your inbox!

TOP 5 hankintaa, mitkä helpottavat vauva-arkea

18.10.2019 2 Comments

*sisältää mainoslinkkejä

Olen jo lyhyessä ajassa huomannut, että pelkästään ruoan laittaminen saattaa toisinaan osoittautua haasteelliseksi vauvan kanssa. Arjen rutiinit menevät uusiksi ainakin, jos kyse on esikoisesta ja vauva-arki on vielä tuntematonta. Siksi kokosin listan arjen tilanteita helpottavista hankinnoista, joista on ollut korvaamaton apu ainakin meillä. 

Koska Daniel on paljon pois kotoa töiden ja jääkiekon takia, minun tulee selviytyä kaikenlaisista kotihommista itsekseni. Näiden ”apuvälineiden” avulla olen voinut vauvanhoidon ohella kokata, leipoa, siivota, pyykätä ja opiskella äitiyslomalla sekä ihan vaan vaikka nauttia joka aamu rauhassa aamupalaa. 

1. * Stokken syöttötuoli ja Newborn-setti ovat salaisuus keskeytymättömiin ruokailuhetkiin. Vauva on samalla tasolla aikuisten kanssa ruokapöydässä ja näkee ympärilleen, jolloin hän viihtyy mainiosti muutenkin kuin sylissä. Lisäksi vauva voi katsella myös lelua, koska istuinosassa on paikka roikkuvalle lelulle. Ne harvat hetket, kun olemme perheenä kotona, voimme kaikki nauttia ruoasta keskeytyksittä saman pöydän ääressä. Stokken tutumpi ominaisuushan on vielä se, että itse syöttötuoli muuntuu lapsen mukana ja menee normituolina alakouluikäisellekin. Tämä oli siis taas se sarjassamme pidempiaikainen sijoitus. 

hankintaa mitkä helpottavat vauva arkea
hankintaa mitkä helpottavat vauva arkea

2. * Leikkimatto eli ”viihdykekeskus” periytyi meille Suomen sukulaisilta käytettynä. Leikkimatto ei ollut siis aluksi mitenkään meidän hankintalistallamme, mutta se on osoittautunut äärettömän hyväksi. Vauva jaksaa kiinnostua väreistä ja katselee sekä tavoittelee jo roikkuvia leluja itsekseenkin. Tosin usein myös leikimme vauvan kanssa yhdessä.  Kiva ominaisuus on myös se, että erilaisia härpäkkeitä on paljon, joten niitä voi lisätä sekä vaihdella ja pienellä riittää aina uutta ihmeteltävää.

hankintaa mitkä helpottavat vauva arkea

3. * Tula free to grow -kantoreppu, ostimme tämän pitkän pohdinnan ja vaihtoehtojen tutkimisen jälkeen. Tämä malli soveltuu vastasyntyneestä alkaen noin 20kg lapsen kantamiseen. Lisäksi se on mukava päällä, ei rasita selkää ja se on nopea laittaa ja säätää. Reppu mahdollistaa helposti yksin kaupassa käynnin ja isojen ostosten tekemisen. Se on osoittautunut myös käteväksi ahtaammissa paikoissa, julkisessa liikenteessä sekä paikoissa, jossa on vaunujen kanssa hankala kulkea. Autoilevalle perheelle kantoreppu on pelastus tilanteissa, joissa halutaan poiketa nopeasti jossain. Tällöin ei tarvitse 10-30 minuutin takia aina kaivaa vaunuja auton peräkontista esille tai kanniskella turvakaukaloa. Pieni vauva on repussa tavallaan myös suojassa verrattuna kaukalon liikuttamiseen julkisilla paikoilla. Myös vaelluksella ja matkustettaessa kantoreppu on kätevä, kun se vapauttaa kädet. Vauvan kiukkukausina reppu toimii ihan kotioloissa ja väsymysitkuistakin huolimatta vauva rauhoittuu lähellä sydämen ääniä. Meillä vauva nukahtaa lähes poikkeuksetta reppuun.  Toisinaan vauva nukkuu päikkärit kantorepussa samalla kun istun tietokoneella ja opiskelen. Kantorepusta löytyy myös ihania kuoseja, tosin me päädyttiin ihan kokomustaan.

4. * Värikkäät lelut ovat yksinkertainen ja mahtava asia. Ei sitä ennen ole muuten kiinnittänyt tällaiseenkaan asiaan samanlaista huomiota. Mitä värikkäämpiä leluja sen kauemmin on rauha maassa. Sisustusta ajatellen olisi tietysti harmonisempaa ostaa kauniita pastellisävyisiä leluja, mutta usko pois, parhaimpia ovat kuitenkin ne kaikista kirkkaimmat hempeään vauvasisustukseen sointumattomat väriyhdistelmät. Yksi meidän Samuelin lempilelu on Libero-laukun mukana tullut värikäs ”ampiainen”. Värit vievät Samun huomion ja hän jaksaa keskittyä leluun uskomattoman kauan.  

hankintaa mitkä helpottavat vauva arkea

5. * Unipesä ajaa meillä päikkäripaikan virkaa ja vain öisin vauva nukkuu sängyssä. Uskon, että vauvan nukuttaminen aina samoissa jutuissa luo tietynlaista rytmiä, oli se sitten unipesä, vaunut tai mikä vain. Näin vauva oppii rutiineihin ja osaa yhdistää tietyn paikan nukkumiseen. Unipesä on myös siitä kätevä, että sen voi siirtää sohvalle viereen tai vaikka kylpyhuoneeseen suihkussa käymisen ajaksi. Kyseinen unipesä on erityisen hyvä, koska siitä saa myös päällisen pestyä.

Ps. Turvakaukalo on muuten ollut sisällä näppärä apu, koska vauvan on voinut laittaa siihen hetkeksi esimerkiksi juuri suihkussa käynnin ajaksi tai se on muutoin voinut ajaa lyhytaikaisesti babysitterin virkaa. 

Onko sinulla jakaa omat vinkkisi listan jatkoksi? 

♥ Anniina

Lisää meidän kuulumisia löydät Instagramin puolelta: @mountainsoul.ch

Lue myös:

♥ Miten yhdistää vauvanhuone, vierashuone ja työhuone?

♥ Synnytys tarina – rautakaupasta sairaalaan

♥ Ensimmäiset viikot kotona – vauva 1kk

2 Comments

  • Viherjuuria 20.10.2019 at 16:01

    Aika samoilla mennään, paitsi unipesän sijaan vauva viihtyy ja usein nukkuukin sitterissä. Stokke-tuolikin on ostoslistalla, kun kohta aletaan harjoitella syömistä. Kantoreppu on meillä ihan ehdoton. Aluksi toimi myös pyörillä huoneesta toiseen helposti siirtyvä sänky, mutta tällä hetkellä vauva ei viihdy siellä hyvin kuin öisin. Mobile pitäisi vielä hankkia hoitopöydän päälle. Vauva alkaa jo liikkua sen verran, että katsotaan millaisia tarpeita tulevat kuukaudet tuovat 😊

    • Anniina 20.10.2019 at 16:15

      Meillä kantoreppu on myös pelastanu niin monta känkkäränkkää-itkua, että ilman sitä ei kyllä pärjättäis! Meillä ei oo mobilee missään, mutta hoitopöydän yläpuolelle mun äiti askarteli punakeltaisen hymynaaman ja se, jos mikä on ollut ihan super hitti! 🙂

    Leave a Reply

    Behind the blog is writing Finnish woman who moved 8 years ago to Switzerland. I am married with Swiss husband and we have baby boy born in August 2019. We live in small village in middle of countryside next to the Swiss alps. I love everything that is visual and creative. Therefore interior, baking and traveling are big part of the blog besides the normal life. I also would like to know you as a reader. I am happy to receive your comments, greetings or feedback. Welcome on board!

    Anniina

    Archive

    Connect

    Follow

    Latest Posts

    Key words

    ×