Arkistot

Subscribe

Get the news right in your inbox!

Joulufiilistelyä, meidän joulukoti ja jouluinen sisustus idea

11.12.2019 No Comments

En sanoisi olevani mitenkään erityisen jouluihminen, mutta rakastan joulun tunnelmaa ja nautiskelen ympärivuoden erilaisista tunnelmallisesta ilmapiiristä oli se sitten joulu tai kesäilta.  Tykkään siis fiilistellä myös omaa kotia etenkin näin pimeimpänä vuodenaikana. Omassa kodissamme tunnelma syntyy vaikkapa siitä, että virittelen joka vuosi valokuitua keittiön verhoihin jo syys-lokakuulla. En miellä näitä jouluvaloiksi, vaan pimeän talvikauden tunnelmavaloiksi ja toisaalta omanlaisekseen sisustuselementiksi. 

Joulukoristeet kaivoin tänä vuonna kaapin perukoilta jo marraskuun puolivälissä, jotta sain luotua myös jo joulutunnelmaa. Näin äitiyslomalla tulee vietettyä paljon aikaa kotona, joten on kiva nautiskella myös sisustamisesta. Olen tyyppi, jolle toisinaan riittää pelkkä näyteikkunashoppailu ja sisustussivustoihin uppoutuminen, sillä ne antavat uusia ideoita. Kun voi hengittää visuaalisia juttuja mieli pysyy positiivisena harmaudenkin keskellä.  

Joulufiilistelyä sisustuksen muodossa

Joka vuosi meidän kodin joulusisustus on hieman erilainen tai ainakin siinä on jotain pientä uutta tai erilaista. Tämä joulu on jo toinen vaaleanpunaisen sävyinen joulu. Vaaleanpunaista tai puuterin väriä on vain hieman muutamassa tyynynpäällisessä, kuusen palloissa, kynttilöissä sekä yhdessä paperitähdessä. Nämä asiat riittävät tuomaan pehmeyttä muutoin niin valkoharmaaseen sisustukseen. Tämän vuoden uusi juttu oli askarrella kimallenauhasta rusetteja joulukuuseen. Ostin myös viimevuonan joulujälkeen alesta kuusenpalloja sekä kynttilöitä lisää. Säästin huimasti eli noin -70% hinnassa. Kannattaa siis olla joulun jälkeen jo kaukaa viisas seuraavaa joulua ajatellen. Näin voi säästää sievoisen summan joulukoristeissa.

Kuvat kertovat enemmän kuin sanat, joten kerron loput kuvin. Videossa näytän, miten tein havuasetelman, ehkä sinäkin inspiroidut tekemään jotakin vastaavaa itsellesi tai iloksi ja viemisiksi jollekulle, joka arvostaa itsetehtyä. 

Jos haluat nähdä kotimme iltavalaistuksessa, käy kurkkaamassa Instagramini highlighteista (kohokohdista) kohta Home. 

Joulufiilistelyä
Valokuitua voi myös laittaa lyhtyjen sisälle kynttilän sijasta palamaan.
Joulufiilistelyä
Joulufiilistelyä

♥ Anniina

Tuu seuraan meidän kuulumisia Instagramissa: @mountainsoul.ch

Lue myös:

♥ TOP 5 hankintaa, mitkä helpottavat vauva-arkea

♥ Synnytys tarina – rautakaupasta sairaalaan

♥ Ensimmäiset viikot kotona – vauva 1kk

No Comments

Leave a Reply

Behind the blog is writing Finnish woman who moved 8 years ago to Switzerland. I am married with Swiss husband and we have baby boy born in August 2019. We live in small village in middle of countryside next to the Swiss alps. I love everything that is visual and creative. Therefore interior, baking and traveling are big part of the blog besides the normal life. I also would like to know you as a reader. I am happy to receive your comments, greetings or feedback. Welcome on board!

Anniina

Archive

Connect

Follow

Latest Posts

Key words

×