Arkistot

Subscribe

Get the news right in your inbox!

Morsian look – Hankintoja ja harkintaa

8.11.2017 8 Comments

Nyt on pakko myöntää, ostin hääkorvakorut, enkä ole edes vielä ostanut pukua!! Jotenkin päähäni on iskostunut vahva mielikuva, millainen morsian look minulla olisi hiuksia ja hääkoruja myöten. En tiedä, miten tässä näin pääsi käymään! Löysin sattumalta hääkorvakorut kierrellessäni Zürichin kaduilla. Olin lähtenyt reissuun sillä mielin, että katselisin jo mahdollisia ideoita ja vaihtoehtoja hääkenkien sekä korujen suhteen. Tutkimusmatkani tarkoitus oli kartoittaa, mistä lähtisin kevään tullen hankkimaan asusteita. Asumme noin 30 minuutin päässä Zürichistä, mutta jostain syystä en eksy kaupoille kuitenkaan niin usein, että osaisin lonkalta sanoa, mihin kannattaisi suunnata. Tarjonta ja hintaerot ovat nimittäin laajat. Itseni tuntien en ole koskaan liian aikaisin liikenteessä. Inhoan viimehetken paniikkia, kun en löydä etsimääni! Monesti myös kiroan, että miksi en ryhtynyt milloin miksikin suunnittelijaksi (vaatesuunnittelijaksi, kenkäsuunnitelijaksi, korusuunnittelijaksi..), kun visioitani ei löydy mistään muualta kuin korvieni välistä. Tällä hetkellä hääpukusuunnittelijan ammatti olisi ajankohtainen. 

Unelmieni korvakorut kiiltelivät samettityynyllä ja huusivat nimeäni ohikulkiessani. Pysähdyin hetkeksi niitä ihastelemaan ja jatkoin kierrostani. Päädyin kuitenkin samaisen samettityynyn eteen vielä uudestaan silmäilemään korvakoru kaunokaisia. Silloin myyjäkin kiinnitti huomionsa ja kehotti kokeilemaan korviksia. Ensin ajattelin, että en raaski, enhän ole ostanut sitä pukuakaan vielä. Samalla kuitenkin mietin, että ne ovat täydelliset, juuri sellaiset mitä olen kuvitellut. Olisipahan ainakin yksi asia vähemmän metsästettävänä. Kokeilun aikana myyjä ovelasti vihjaisi, että korvikset ovat viimeinen pari ja hän myisi ne -20% alennuksella. Niinpä lähdin korviksieni kanssa tyytyväisenä liikkeestä. 

Bahnhofstrassella Zürichissä

Kristalliset korvakoruni

Kampauksesta olen säästänyt yhtä niskanuttura kuvaa jo useamman vuoden tietokoneellani odottaen sitä sopivaa tilaisuutta. Yleensä siis väkerrän hiukseni itse kaikkiin juhliin ja olen vain kerran eläessäni käynyt kampaajalla kampauksessa, sekin oli noin 12 vuotta sitten, kun pääsin ripille. Tänä kesänä ajattelin serkkuni häihin panostaa kampaajaan, mutta taas oli jollain ylemmällä taholla näppinsä pelissä, sillä kappas luottokampaajani sekä muutama muu kampaaja olivat kaikki estyneitä. Päätin sitten, että siitä kuvan kampauksesta tulee hääkampaukseni. 

Hääkenkien suhteen olen ajatellut panostaa ja hankkia korkokengät, joita voisin käyttää myös häiden jälkeen. Värinä valkoinen on ehdoton ei, siksipä olenkin miettinyt vaaleaa nudea. Hääkenkiä olen katsonut Ted Bakerilta, mutta ne ovat niin hurjan korkeita. En jaksaisi kokopäivää keikkua jäätävillä koroilla. Tällä hetkellä vahva vaihtoehto on löytynyt Hugo Bossilta, sillä heillä on eri korkuisilla koroilla saman tyylisiä kenkiä.

Onko teillä vinkata muita kenkämerkkejä, joista voisi löytyä nuden värisiä, klassisia, hieman maltillisempia korkoja?

-A-

8 Comments

  • Minna 8.11.2017 at 21:53

    Itse olen päättänyt satsata Minna Parikan kenkiin 🙂

    • Anniina 8.11.2017 at 22:03

      Kiitos kivasta vinkistä! Voisikin olla hyvä idea panostaa suomalaiseen kenkä designiin! 🙂

  • Tanja 14.11.2017 at 19:49

    Mä ostin Höglin nudenväriset nahkakorkkarit, juuri sillä ajatuksella että voin pitää niitä myöhemminkin. Korko on kyllä korkea, mutta siinä on aika reipas platform ja kengät ovat ihan sikamukavat jalassa. Olen muistaakseni nähnyt Höglillä myös jotain matalampaa klassista mallia nudena.

    • Anniina 19.11.2017 at 17:04

      Kiitos vinkistä! 🙂 Högl merkkiin en olekaan aijemmin törmännyt. Täytyypä ottaa selvää enemmän niiden korkkareista. Osaisitko kertoa missä niitä myydään?

  • Taru 20.11.2017 at 20:01

    Itsellä oli valkoiset kengät, jotka ostin morsiusliikkeestä. Niissä vaan sellainen juju, että ne on satiinia, jonka voi värjätä. En vielä kyllä ole päättänyt neljän vuoden jälkeen minkä värisiksi värjätä kun ne oli aika kalliit kengät. Plus se, että juhlamekkoja löytyy kaapsista vaikka minkä värisiä, se ei helpota asiaa kyllä ollenkaan.

    • Anniina 20.11.2017 at 20:25

      Mietin myös yhtenä vaihtoehtona tätä värjäys mahdollisuutta, mutta painisin varmaan samojen ongelmien parissa myös itsekkin! 😀 Nude on värinä vahvin vaihtoehto ainakin tällä hetkellä, se kun sopisi kaiken kanssa sitten myöhemmin! 😉

  • Laura 27.11.2017 at 23:31

    Itse ajattelin ostaa hääkengiksi Pura Lopezin nudet korkkarit. Todella hyvät jalassa, suosittelen!

    • Anniina 28.11.2017 at 19:07

      Kiitos hyvästä vinkistä, täytyypä ottaa selvää myös Pura Lopezin valikoimasta! 🙂

    Leave a Reply

    Behind the blog is writing Finnish woman who moved 8 years ago to Switzerland. I am married with Swiss husband and we have baby boy born in August 2019. We live in small village in middle of countryside next to the Swiss alps. I love everything that is visual and creative. Therefore interior, baking and traveling are big part of the blog besides the normal life. I also would like to know you as a reader. I am happy to receive your comments, greetings or feedback. Welcome on board!

    Anniina

    Archive

    Connect

    Follow

    Latest Posts

    Key words

    ×