Arkistot

Subscribe

Get the news right in your inbox!

Häät ulkomailla, mitä on hyvä ottaa huomioon?

7.3.2019 5 min read No Comments

Häät ulkomailla, miten se kuulostaakin monen korvaan niin ihanan erilaiselta. Sanalla ulkomaat on meille suomalaisille aina kiehtova ja eksklusiivinen kaiku, liittyi asia sitten lomamatkaan, työpaikkaan tai vaikkapa hääjuhlaan. Itselleni sana on monimerkityksinen, sillä Suomesta on tullut itselleni toisinaan se ulkomaat….

Häämatka romanttiselle Santorinille

11.2.2019 7 min read 2 Comments

Eilen oli meidän 6-kuukautis hääpäivämme. En voi tajuta, kuinka aika on mennyt niin nopeasti häiden jälkeen. Kertomus häämatkastamme on jäänyt odottamaan oikeaa julkaisuhetkeä. Syynä ei suinkaan ole ollut epäonnistunut matka, päinvastoin. Toki tyypilliseen tapaamme emme taaskaan välttyneet vastoinkäymisiltä. Koska alkuvuodesta…

Hyödyllisiä nettisivuja hääsuunnitteluun

1.3.2018 2 min read 4 Comments

Olen alusta asti kerännyt Excel-listaa hääsuunnitteluun liittyvistä hyödyllisistä nettisivuista. Jos muistatte, kirjoittelin ”harrastavani” myös erilaisten listojen tekemistä, aiheesta lisää täällä. Osan sivustoista olen saanut vinkkinä tutuilta tai huomannut Facebookin hääryhmistä ja loput löytänyt ihan itse googlettamalla. Tämä kokoamani lista on osoittautunut melko…

Listamonsterin päiväkirja – häiden muistilistat

4.2.2018 2 min read 2 Comments

Täytynee paljastaa, että olen aina ollut järjestelmällinen, mutta vasta aikuisiällä olen kehittynyt varsinaiseksi listamonsteriksi. On ihmisiä, jotka kirjoittavat päiväkirjaa, minä kirjoitan muistilistoja. Tykkään siitä, kun asiat ovat järjestyksessä ja valmisteltu huolellisesti, silloin on helpompi toimia. Sotkuinen ympäristö ei inspiroi tekemään…

Häät – Perjantai on uusi Lauantai

19.1.2018 3 min read 3 Comments

Arvon morsiamet ja miksi ei myös muut juhlia järkkäilevät tai niitä suunnittelevat, viiden tähden vinkkini on nimittäin järjestää häät esimerkiksi perjantaina. Kyllä, luit oikein, perjantaina! Me päädyimme tähän ratkaisuun ihan vahingossa. Alunperin olimme ajatelleet, että sanomme tahdon noin vuoden päästä…

Hääbudjetti – panostus vai pihistys?

9.1.2018 4 min read No Comments

Hääbudjetti – asia, mistä moni aloittaa hääsuunnittelun. Se on toki järkeenkäypää, mutta meidän tapauksessa asiat eivät ihan niin menneet (lue mistä aloitimme). Emme nimittäin tehneet selkeää budjettia, isäni lempisanontaa lainaten, emme usko mopon karkaavan käsistä. Olemme pitäneet kirjaa menoista Excelissä ja…

Behind the blog is writing Finnish woman who moved 8 years ago to Switzerland. I am married with Swiss husband and we have baby boy born in August 2019. We live in small village in middle of countryside next to the Swiss alps. I love everything that is visual and creative. Therefore interior, baking and traveling are big part of the blog besides the normal life. I also would like to know you as a reader. I am happy to receive your comments, greetings or feedback. Welcome on board!

Anniina

Archive

Connect

Follow

Latest Posts

Key words

×