Arkistot

Subscribe

Get the news right in your inbox!

Varaudu hääpäivän säätilaan!

7.10.2018 2 Comments

Ne, jotka vasta suunnittelevat hääpäivän ajankohtaa tai juhlapaikkaa niin nyt kannattaa olla skarppina. Meidän kokemukset saattavat tarjota ajattelemisen aihetta siitä, miten ja mihin kannattaa sään suhteen varautua. Huom. vaikka hääpäivä ja juhlapaikka olisi jo päätetty.

Jo hääpäivää ja paikkaa suunnitellessamme yritimme laskelmoida mahdollisuuksia sään suhteen. Sveitsissä on pitkä lämmin kesä ja harvoin huono sää, mutta häiden ajankohta Suomea ajatellen arvelutti. Muistan viime vuosina jokaisella suomilomallani hytisseeni kesäisin kylmyydestä ja katselleeni harmaata sateista säätä sisätiloista. Okei, ehkä hieman liiottelen, mutta Suomen kesät juhannuksineen ovat olleet jäätäviä ja ainakin heiluminen kesähepenissä on jäänyt minimiin.

Parhaimmat säät ovat osuneet analyysiemme perusteella elokuun alusta elokuun puoliväliin asti, joten uskalsimme luottaa samaan jatkumoon. Päätös elokuun 10. päivästä oli onnistunut, sillä heräsimme hääpäiväämme aurinkoisissa tunnelmissa, joskin taivaalla oli havaittavissa hieman pilviä. Lämpötila oli lämmin noin +28 astetta, mikä on Suomen olosuhteissa todellista hellettä. Toki tänä kesänä poikkeuksellinen helleaalto lämmitti Suomenkin säätä kivasti ja aurinkoisia hääpäiviä oli tavallista enemmän tarjolla.

Vaikka olimme seuranneet päivittäin säätiedotuksia ainakin kuukauden ajan ennen häitä, emme ottaneet säästä suurempaa stressiä. Viimeisinä päiviä emme edes muistaneet tai ehtineet katsoa ennustuksia sen tarkemmin. Sattuneesta syystä häitä edeltävien päivien ohjelma piti meidät melko kiireisinä. Siviilivihkimisestämme voit lukea lisää täältä, häiden aaton tapahtumiin voit kurkata täältä ja tapahtumarikkaasta häälennosta kerroin täällä. Luotimme siihen, että sää olisi hyvä! Melko itsevarmaa touhua, mutta ajattelimme, että usein sää muuttuu myös päivän aikana. Jos pahimmassa tapauksessa sataisi vettä niin välttämättä se ei kestäisi kokopäivää. Muutamissa häissä viimevuosina olimme havainneet vastaavia säätilan muutoksia yhden päivän aikana.

Sade ei välttämättä ole kurjaa tai mitenkään huono juttu! Sateeseen kannattaa asennoitua positiivisesti ja sitä voi hyödyntää esimerkiksi kuvissa. Potrettikuvat sateenvarjon kanssa ikuistettuna ovat myös ihanan tunnelmallisia ja niistä voi saada hyvinkin herkkiä sekä intiimejä kuvia. Ammattilaiskuvaajat osaavat nimittäin tehdä saateestakin mieletöntä taidetta. Me emme olleet ostaneet sateenvarjoa etukäteen, sillä kaasoillani oli tehtävänä hankkia sateenvarjo vasta hääviikolla, jos säätila lupaisi sadetta. Tämä oli hyvä päätös, sillä varjo jäi kauppaan ja niin vältyimme hukkaostoksilta.

Mihin emme osanneet varautua? 

Juhlapaikkamme soveltui alusta asti mainiosti sateen varalle. Vanajanlinnan juhlavissa tiloissa on vaihtoehtoisia vihkimispaikkoja, joten sää ei pääse pilaamaan päivää. Me olimme varautuneet ja tehneet suunnitelmat vihkimistä varten vain ulos, sillä olihan sää näyttänyt lupaavalta jo monta viikkoa. Vihkimisen piti tapahtua ulkona, linnan puutarhassa. Kuinkas sitten kävikään, sää muuttui tuuliseksi ja pilvet alkoivat kerääntyä uhkaavasti hääpaikan ylle. Vain kaksi tuntia ennen vihkimistä, kesken First look -kuvausten jouduimme antamaan Danielin kanssa muutoskäskyn Vanajanlinnan henkilökunnalle, bändille sekä hääcrewlle vihkimisen siirtämisestä sisätiloihin. Spontaani päätös oli sillä hetkellä ainoa mahdollisuus, sillä tuuli ryöpytti hiuksiani ja mekkoani jo melkoisesti. Mistään pikkutuulesta ei suinkaan ollut kyse, vaan tuulenpuuskat yltyivät jopa niin koviksi, ettemme kuulleet enää toisiamme tai kuvaajiemme ohjeita. Saanen esitellä yhden  hemaisevan tuulipotretin, terveisin Mrs. tuulitukka:

Ainoa, mikä päivässä hieman harmittaa oli tämä tuulisuus, sitä emme osanneet ajatelleet yhtään! Se, että tuulesta voisi muodostua niinkin iso haaste, ei ollut käynyt edes pienessä mielessä. Mikäli vihkiseremonia olisi pidetty puutarhassa, ihmiset eivät olisi kuulleet mitään ja musiikkiesitys olisi sekin ollut haasteellinen. Onneksi kuitenkin Vanajanlinnan kanssa oli etukäteen kaiken varalta sovittu mahdollisuus myös sisävihkimiseen. Tämä oli ratkaiseva asia näin radikaaliin muutokseen vain hetkeä ennen vihkimistä.

Osasimme molemmat suhtautua säätilanteeseen rauhallisesti, vaikka haaveissamme ollut kaunis ulkoilmavihkiminen linnan puutarhassa jäikin pettymykseksemme toteutumatta. Näimme kuvausten aikana, kuinka bestmanit juoksivat hikihatussa portaita edestakaisin paikasta toiseen. Heitä minun kävi sääliksi ja olisin toivonut asioiden menevän toisella tavalla. Ilman bestmanien sekä muun tukiverkon apua ei vihkimisestä olisi tullut yhtä onnistunut. Muutoksien vuoksi puinen vihkikaari kankaineen ja koristeineen sekä bändin kamat vaihtoivat vauhdissa paikkaa ja moni asia meni uusiksi, eikä suunnitelmia sisätilan suhteen oltu mietitty etukäteen ollenkaan. Miten menikään vieraiden ohjaus ja spontaani vihkiminen ilman harjoituksia? Siitä kerron myöhemmin erikseen.

Tuulisuus toi omat haasteensa myös kuvauksiin ja näin ollen Drone-kuvaukset jäivät osaltaan pelkäksi haaveeksi. Onneksi kuvaajamme olivat ehtineet tehdä koelennätyksen edellisenä iltana, joten häävideolle saatiin vähän ilmakuvaa myös miljööstä. Kuvauksista kirjoitan syksyn aikana vielä tarkemmin. Jälkeenpäin ajateltuna tuulisuutta olisi voinut ehkä myös hyödyntää kuvauksissa jotenkin, jos olisimme siihen osanneet tai tajunneet varautua.

Hääpäivän säätila – helteen haitat

Poikkeukselliset helteet toivat poikkeuksellisia ongelmia, kuten ampiaiset tai metsäpalovaaran. Meitä ampiaiset pääsivät päivän aikana piirittämään moneen otteeseen. Ne yrittivät tunkeutua hääsviittiimme jo yöllä ennen nukkumaan menoa sekä aamulla laittautuessamme kaasojen kanssa. Jostain syystä pysäköintialueen puista oli tippunut autojen päälle jonkinlaista mettä, mikä keräsi ampiaisia puoleensa entisestään. Kun sitten illan aikana lähdimme kuvauksiin, en yksinkertaisesti päässyt autoon sisään ilman, että sinne ei olisi tullut ei-toivottuja seuralaisia, niin paljon niitä pörräsi autojen ympärillä. Tilanteesta saatiin ikuistettua yksi hauska kuva minusta mukamas liftaamassa, koska päätin kävellä sen sijaan, että olisin iltakuvausten jälkeen hypännyt autoon. Ärsyttävästä ampiasongelmasta huolimatta huumori ja positiivisuus pelasti tässäkin kohtaa. Katsokaa vaikka itse, huomaatteko ärsytystä noin 5 sekuntia sitten tapahtuneesta auto-ampias-panikointi episodista? Itse ainakin näen nauravan minäni heittäytymässä tilanteen ehdoilla.

hääpäivän säätilaan

Voin ehkä naureskella niille metsästys- ja pakenemisoperaatioille, mutta kyseisenä päivänä tämä ampiais-topikki koetteli kärsivällisyyttäni. En pidä yhtään ampiaisista, suorastaan inhoan niitä ja lisäksi Daniel on niille pahasti allerginen. Muutamia pistoja hääcrew sai edellisenä iltana, mutta tietääkseni sen suuremmilta harmeilta onneksi vältyttiin.

Erilaisista hääryhmistä ehdin lukea, että kuuma sää aiheutti tukalaluutta niin vieraille kuin morsiuspareillekin. Meillä sää ei mielestäni missään vaiheessa ollut liian lämmin, + 28 astetta tuntui todella siedettävältä verrattuna siviilivihkimispäivän +35 asteen helteeseen. Oli hienoa, että Vanajanlinnan lasipaviljongissa eli pääasiallisessa juhlatilassamme oli ilmastointi, se piti lämpötilan miellyttävänä koko juhlien ajan.

Meillä oli hääpäivän sään suhteen onneakin. Vihkimisen alkaessa näimme isäni kanssa lähtiessämme kävelemään, kuinka ulkona taivas alkoi itkeä. Teimme niin krevinaikaan oikean päätöksen vihkimisen siirtämisestä sisälle. Vihkimisen jälkeen siirryimme vieraiden kanssa ulos ja iloksemme sadekuuro oli ohitse ja pystyimme nauttimaan coctailtilaisuudesta linnan puutarhassa. Illan tullen aurinko hiipi taivaalle ja saimme kuin saimmekin muutamia onnistuneita auringonlaskukuvia. Näihin kuviin ja ylipäätään kuvauksiimme palaan vielä ihan omassa postauksessa.

Oletko jo varautunut säätilanmuutoksiin tai suunnitellut varasuunnitelmaa?

♥ Anniina

Kuvat: Josefin Westin

Häiden jälkeistä avioliittoarkea voit seurata häämuistoilla maustettuna instagrammissani: @somethingblue_byanniina

Lue myös:

Hääpuvun kuljetus lentokoneessa & morsiamen ryöstö pilvien yläpuolella

Häätuoksu sekä must have deodorantti

Hääpäivään kaunistautuminen – miten valmistauduin? 

2 Comments

  • Satu 8.10.2018 at 19:25

    Tämä oli hyvä muistutus varmistaa, että hääpaikassa on ilmastointi. Vihkiminen meillä on sisätiloissa kirkossa ja yleensä kirkot ovat kesälläkin viileitä. Hienoa, että asenteesi ansiosta hääpäivä oli ikimuistoinen monellakin tapaa ja hymysi näyttää aidolta, vaikka kuvia ennen olisi sattunut kuinka paa ampiaistenhyökkäys tahansa.

    • Anniina 10.10.2018 at 18:17

      Kiitos kommentistasi Satu! 🙂 Niinkin tärkeän tapahtuman järjestämisessä kuin hääsuunnittelussa oma asenne ratkaisee ja se miten asioihin suhtautuu! Positiivisella asenteella ja huumorilla pääsee todella pitkälle! 🙂

    Leave a Reply

    Behind the blog is writing Finnish woman who moved 8 years ago to Switzerland. I am married with Swiss husband and we have baby boy born in August 2019. We live in small village in middle of countryside next to the Swiss alps. I love everything that is visual and creative. Therefore interior, baking and traveling are big part of the blog besides the normal life. I also would like to know you as a reader. I am happy to receive your comments, greetings or feedback. Welcome on board!

    Anniina

    Archive

    Connect

    Follow

    Latest Posts

    Key words

    ×