Arkistot

Subscribe

Get the news right in your inbox!

Vihkiminen juhlapaikalla vs. kirkkovihkiminen

8.11.2018 2 Comments

Tänä päivänä kirkossa vihkiminen ei ole enää itsestäänselvyys. Moni pari valitsee vihkimiseen juhlapaikan tai parille muutoin tärkeän paikan ja miksipäs ei. Juhlapaikalla tapahtuvassa vihkimisessä säästytään ylimääräisiltä siirtymisiltä tai kuljetuksilta ja aikataulu kiittää, kun ei tarvitse aikatauluttaa siirtymisiä. Kaikki on helposti ns. yhdessä paketissa. Myös siviilivihkiminen on yleistynyt viimevuosina huomattavasti. Syyt kullekin parille soveltuviin valintoihin ovat usein melko henkilökohtaisia.

Meidän päätökseen eivät vaikuttaneet uskonnolliset syyt eivätkä muutkaan erityiset tekijät. Me menimme tässä kohtaa vain järki edellä. Kansainvälisen liittomme takia selvittelimme ihan aluksi käytäntöjä sekä pyrokratisia toimenpitäitä. Meille helpoin ratkaisu paperiasioiden kannalta oli mennä naimisiin asuinmaassamme Sveitsissä ja sen jälkeen järjestää avioliittoon siunaaminen juhlien yhteyteen. Lisää aiheesta voit lukea täältä.

Saatan muuten helposti itse puhua hääpäivän vihkimisestä, koska siviilivihkimisemme oli vain kaksi päivää aiemmin kuin siunaus. Miellän tuon juhlapäivämme enemmän hääpäiväksi, vaikka virallinen päivä se ei ollutkaan. Kirkossa tapahtuva siunaustilaisuus oli meidän ensisijainen toive. Perjantaihäiden takia, emme kuitenkaan voineet järjestää vihkimistä kovin aikaiseen ajankohtaan, sillä ajattelimme joidenkin suomalaisten vieraidemme olevan osan aikaa päivästä töissä. Ulkopaikkakuntalaisena kirkon varaaminen kohtuullisen matkan päästä hääpaikasta toi omat haasteensa. Seurakunnat saattavat nimittäin antaa varausmahdollisuuden ensin oman seurakunnan jäsenille. Meidän olisi pitänyt jättää varauksen tekeminen niin myöhään, että oli järkevämpi tehdä päätös vihkimisestä (lue siunauksesta) juhlapaikalla. Tällä vältimme yhden stressin aiheen ja viimehetken panikoinnit. Kirkkovihkiminen on varmasti kaikkein juhlavin vaihtoehto, mutta koska hääpakettiimme sisältyi tarvittaessa myös vihkimiseen liittyvät järjestelyt, päädyimme hyödyntämään tämän mahdollisuuden.

 

 

Vihkiminen juhlapaikalla spontaanisti ilman harjoituksia

Oman kotiseurakuntani papin perumisen jälkeen jännäsimme vähän, että mitä jos löytämämme uusi pappikin peruu tai ei vain ilmesty hääpäivänä paikalle. Taisimme jopa vitsailla, että silloin bestman voi pukeutua merirosvoksi (en tiedä, mistä tällainen idea tuli?) ja vihkiä meidät. 😀 Olen onnellinen, että oikea pappi kuitenkin tuli sovitusti paikalle ja vihkiminen oli niin juhlava kuin se vain voi vihkimispaikalla järjestettynä olla. Näin siitäkin huolimatta, vaikka emme olleet edes harjoitelleet tilaisuutta papin kanssa. Olimme tavanneet suomalaissaksalaisen pappimme vain kerran puhuaksemme vihkikaavaan liittyvistä toiveistamme. Lähtötilanne oli melkoisen spontaani, kun vielä otetaan huomioon, että jouduimme viime hetkellä siirtämään puutarhaan suunnitellun tilaisuuden sisätiloihin sään muuttuessa. Lisää siitä, miten kannattaa varautua hääpäivän säätilaan voit lukea täältä. Onneksi olimme kuitenkin edellisenä iltana katsoneet kaasojen ja bestmanien kanssa, missä kukin seisoo (puutarhassa!) ja käyneet vihkikaavan läpi siltä osin, mitä siitä tiesimme.

Minulle häät edustavat myös perinteitä ja yksi asia, jonka halusin sisällyttää päivään, oli morsiamen isän saattaminen. En kokenut tätä mitenkään luovutuksena tai sen kummempana kuin vain perinteenä, jota halusin kunnioittaa. Minusta oli kiva kävellä yhdessä isäni kanssa kohti pappia ja Danielia. Hääsuunnitteluun ja perinteisiin meinasi kuitenkin tulla radikaaleja muutoksia isiemme onnettomuuksien takia. Tapahtumista johtuen koin vieläkin tärkeämmäksi kävelyn isäni kanssa. Toki viimeiseen asti jännitimme, miten se mahtaisi onnistua. Onneksi kuitenkin isäni toipuminen edistyi kesän aikana niin, että hän kykeni kävelemään kepeillä ja näin vauhtimme pysyi pakostakin sopivan rauhallisena molemmille!

 

Olen monesti muiden häissä miettinyt, miten voisin tyynesti kävellä alttarille tai ylipäätänsä olla vollottamatta koko hääpäivää, jos jonain päivänä olisin itse morsian?

Olen aina ollut herkkä ja tunteellinen. Häiden seuraaminen vieraanakin on joka kerta avannut kyynelkanavat. Varustaudun yleensä kirkkovihkimisiin monella nenäliinapaketilla, jotta ne eivät vahingossakaan lopu kesken. Jännitin ja mietiskelin asiaa. Suunnittelin myös eri taktiikoita, että otan kiintopisteen, enkä anna katseeni herpaantua vieraisiin, sillä tuttuja kasvoja nähdessä ainakin herkistyisin. Katseiden kohdatessa peli olisi todennäköisesti lopullisesti menetetty. Yritin myös löytää luovan poppakonstin, mutta en keksinyt muuta kuin polttaa kyynelkanavat. Tämä toki olisi ollut ehkä hieman radikaali ratkaisu vain hääpäivän takia.  H-hetken koittaessa, yllätin itseni täysin. En ollut yhtään kyyneleet silmissä, päinvastoin. Hymyilin iloisesti ja silmäilin vieraita sekä Danielia koko kävelemisen ajan. Ei tietoakaan kyynelistä! En edelleenkään tajua, miten ihmeessä pystyin moiseen tyyneyteen. Vihkiseremonian aikana silmäni kostuivat kauniista sanoista muutamankin kerran, mutta muutoin vihkiminen ei mennytkään kyyneleet poskilla. Tuon tunteellisen vihkimisen ajan, pidimme toisiamme kädestä kiinni ja katselimme toisiamme syvälle silmiin vähän väliä. Daniel antoi myös kevyen pusun poskelle kesken musiikki esityksen, koska vihkimisemme oli astetta rennompi.

 

Miten toteuttaa kansainvälinen ja kaksikielinen vihkiminen?

Vihkiminen tapahtui osin suomeksi ja saksaksi. Papin tapaamisessa sovimme, että pappi saa toteuttaa seremonian, niin kuin hän parhaimmaksi näkee. Luotimme siis täysin papin ammattitaitoon hoitaa tilanne niin smootisti kuin vain pystyisi. Asenteemme vihkimiseen oli kaiken kaikkiaan going with the flow. Tilaisuus meni mielestäni melko sulavasti, kieli vaihtui saksasta suomeen tilanteen mukaan ja uskoakseni kaikki ymmärsivät tasapuolisesti, mitä vihkikaavassa sanottiin. Jopa Isä meidän -rukouksen suomalaiset lausuivat suomeksi ja sveitsiläiset saksaksi. Se olikin melkoinen sanojen ristiaallokko ja varmasti erikoiselta kuulostava hetki 😀 Kommelluksiltakaan ei vältytty, sillä papin puheessa oli muutama kohta, jotka laittoivat hieman naurattamaan meitä kaikkia. Puheessa puhuttiin mm. alamäkipyöräilystä, vaikka hänen piti kaiketi puhua moottoripyöräilystä. Pappi tuli myös kysyneeksi toiselta meistä, haluaako ottaa toisen avopuolisoksi. 😀 Noh väliäkös tuolla. Meille hieman yllätykseksi, vihkikaavassamme ei ollutkaan kohtaa, jossa kehotetaan suutelemaan morsianta. Ei se toki haitannut, mutta sitä hetkeä olin ainakin itse odottanut. Muutoin vihkikaava oli napakka ja sopivan lyhyt. Siunaus ei eronnut vihkimisestä juurikaan, osa vieraista ei varmasti edes huomannut eroa.

Vihkimiseen loi kehykset ja antoi näyttävyyttä vihkikaari, jonka olimme vuokranneet Juhlahumulta. Tilaisuuteen varattu sali oli vierasmääräämme nähden iso, mutta tilana se oli kaunis ja nostalginen. Katossa roikkuvat näyttävät kristallikruunut toivat sisätilaan myös kirkkomaista juhlavuutta.

Persoonalliset musiikki valinnat vihkimiseen

Vihkitilaisuutta varten olimme alusta asti miettineet elävää musiikkia, sillä se on myös Sveitsissä tapana. Tuumasta toimeen, kysyimme hyvissä ajoin bändimme upea äänistä solistia soittamaan sähköpianolla ja laulamaan toivomamme kappaleet. Sopivan musiikin päättäminen oli meille helppoa. Sisääntulo musiikki sekä vihkimisen aikana kuultu kappale olivat molemmat Danielin ehdotuksia ja mielestäni aivan ihania! Niinpä minun kävellessäni isäni kanssa kuultiin pachelbel – Canon in D  ja seremonian aikana henkeäsalpaavan koskettava Lionel Ritchie – Endless love. Monet vieraistamme kehuivat solistiamme. Hänen soittonsa ja laulunsa täytti koko tilan ja kosketti läsnäolevia kyyneleisiin saakka. Poistumiseen valitsimme hieman kepeämpää musiikkia eli Tarusormusten herrasta -elokuvan iloisen veikeän Hobitti-kappaleen.

Koska halusimme kuitenkin kirkkomaisen poistumisen, kävelimme edeltä Danielin kanssa piiloon. Sillä välin vieraamme jatkoivat jonossa linnan etupihalle ja asettautuivat odottamaan meitä. Näin pääsimme hyödyntämään Vanajanlinnan pääsisäänkäyntiä ja tulimme ulos vieraiden puhallellessa saippuakuplia. Päätimme tässä kohdin tehdä ensisuudelman ”kuninkaallisittain” vasta ulko-ovella.

Tämän jälkeen jäimme yhdessä vieraiden kanssa pihalle kuuntelemaan bestmanin eli seremoniamestarin esittelypuhetta.

 

♥ Anniina

Häiden jälkeistä avioliittoarkea voit seurata häämuistoilla maustettuna Instagramissani: @somethingblue_byanniina

Kuvat: Josefin Westin

Lue myös: 

Häälaukku vs. vaimolaukku

Maistraatin haastattelu & avioliiton esteettömyys

 Something about us – lyhyesti meistä 

2 Comments

  • Tuuli 9.11.2018 at 08:18

    Kuulostaa kyllä oikeen onnistuneelta tilaisuudelta kaikista kommelluksista huolimatta. Ja tuo isien kainalosauvaportti on huippu! 😀
    Olin viime kesänä kaasona mukana yksissä kirkkoharjoituksissa ja siellä pappi valisti meitä, että se suutelulupa ei kuulu suomalaiseen vihkikaavaan, vaikka sitä monet kysyy. Voi tietysti olla pappikohtaista kuinka nihkeästi siihen suhtaudutaan… Mutta tuo kuninkaallisten ratkaisu on oikein toimiva myös! 😀

    • Anniina 15.11.2018 at 12:32

      Kiitos ihanasta kommentista Tuuli! 🙂 Tuo kainalosauvaportti oli ehkä tilannetajua parhaimmillaan ja sekös laittoi hymyt meidän ja vieraiden huulille. 😀 Enpäs olekaan tiennyt, me emme tajunneet edes ottaa tuota suutelu asiaa esille pappipalaverissa. Kuninkaalisittain toimi myös ihan hyvin! 😉

    Leave a Reply

    Behind the blog is writing Finnish woman who moved 8 years ago to Switzerland. I am married with Swiss husband and we have baby boy born in August 2019. We live in small village in middle of countryside next to the Swiss alps. I love everything that is visual and creative. Therefore interior, baking and traveling are big part of the blog besides the normal life. I also would like to know you as a reader. I am happy to receive your comments, greetings or feedback. Welcome on board!

    Anniina

    Archive

    Connect

    Follow

    Latest Posts

    Key words

    ×