Arkistot

Subscribe

Get the news right in your inbox!

Whisky Bar – aikuiseen makuun

11.6.2018 4 Comments

Viimeisen viikon aikana on tapahtunut enemmän kuin edes osasin ajatella, joten pääni on luonnollisesti hieman ylikierroksilla kaikesta häähumusta. Vietimme viikon Suomessa ja sinä aikana asiat etenivät kirjaimellisesti vauhdilla, kun juoksimme ja ajoimme hääjuttujen perässä paikasta toiseen ympäri Etelä-Suomea. Samalla kertyi juttua taas monen postauksen edestä. Kirjoittelen lähiviikkoina kaikesta, mitä hoidimme pois päiväjärjestyksestä esimerkiksi hääkukista, somisteista, ruoasta, koemeikistä, kampauksesta ja uuden papin tapaamisesta. Tulen myös kertomaan kaunistautumiseen liittyvästä ”operaatiosta” sekä POLTTAREITANI, jotka oli yllätyksekseni saatu ohjelmoitua myös helteiseen hääjärjestelyviikkoomme. Voisin kuvitella, että monella on häitä edeltävä viikko(t) varmasti viimehetken juttujen kanssa samanlaista kiirettä. Luottavaisin mielin uskon, että nyt pahin on selätetty ja saamme toivottavasti viimeisetkin jutut järjestettyä kesäkuun aikana. Voisimme sitten ottaa heinäkuun hieman rennommin. Saa nähdä, päästäänkö tavoitteeseen vai ovatko viimeiset kaksi kuukautta samanlaista hullunmyllyä? Hyvä, kun ehdimme Suomi ”loman” aikana edes nukkumaan, sillä tekemistä riitti ani varhaisesta yön pikkutunneille. Mennyttä viikonloppua odotin todella kovasti, jotta sai pitkästä aikaa nukkua kunnon yöunet! 😀

Kuten jo kerroin, meillä on suunnitteilla lapsettomat häät. Tästä tunteita herättävästä aiheesta voit lukea lisää täältä. Viime vuosina häissä nähty ”trendi-ilmiö” on ollut Candy Bar a.k.a. karkkibuffet, joka sopii oivallisesti niin aikuisille kuin lapsillekin. Karkkibuffet on varmasti hitti etenkin ”lapsihäissä”. Itse en kuitenkaan näe meitä aikuisia temmeltämässä karkkikipoilla yhtä innokkaasti, vaikka karkkihirmu olenkin. Sen sijaan mietimme häihimme jotakin aikuisempaan makuun sopivaa persoonallista elementtiä. Siitä se ajatus sitten lähti, nimittäin olohuoneen sisustuksesta ja nurkkauksesta, jossa meillä on Danielin viskejä. Hänellä kun on tapana tarjota vieraillemme jälkiruokaviskit olkkarin ”baarista”. Haluamme siis tuoda tämän Whisky Bar -idean myös osaksi häitämme.

whisky bar
Olohuoneemme Whisky nurkkaus.
Viskiä kohtuudella 

Häistämme ei ole tulossa kuitenkaan mitään ryyppäjäisjuhlaa mahdollisimman paljon halpaa viinaa -periaatteella. Täällä Keski-Euroopassa päihtyminen ei ole juhlissa kaiken A ja O, eikä etenkään häissä. Ihmiset nauttivat alkoholia sivistyneesti, jotkut enemmän jotkut vähemmän. En ole koskaan kuullut kenenkään ihmettelevän, jos olen ollut vesilinjalla baarissa, en myöskään ole täällä pahemmin törmännyt örveltäviin humalaisiin. Tuomme siis sveitsiläisiä tapoja osaksi juhlaamme ja tarjoamme vieraille alkoholia kohtuudella. Whisky Bar on tarkoitus avata ruokailun jälkeen ja pitää avoinna puoleen yöhön asti. Koska viski ei ole se tavallinen hääjuoma, päätimme yhdessä Vanajanlinnan kanssa, että hyvä tapa ”kontrolloida” tai pikemminkin toppuutella vieraiden humaltumista on tarjoilla juomaa 2 cl kerrallaan. Näin toivottavasti vältämme vieraiden vahinko rakettikännit. Suomen alkoholilaki kieltää laittamasta pulloja vieraiden vapaasti kaadettavaksi, joten meillä on juhlapaikkamme puolesta koko illan baarimikko vastaamassa juomatarjoilusta. Toivomme, että Whisky baarimme toimii kansainvälisissä häissämme myös kielimuurin murtajana.

Vaikka emme itse käytä tupakkatuotteita, tulee baariimme sikareita, sillä meille niistä tulee mieleen sellaista vanhanajan juhlan tuntua. Sikareita ja niiden hankimispaikkoja ehdimme googlata tovin, kunnes saimme lentokentällä ex tempore idean etsiä niitä tax-free-valikoimasta! Se kannatti ja ostimme kahta eri laatua, joten tämäkin asia on nyt hoidettu pois päiväjärjestyksestä.

Ruokaviinien jälkeen, varmasti osalle herrasmiehistä maistuu seurustelun merkeissä viskin siemailu. Koska kaikki eivät ole viskin ystäviä, tarjoamme vieraillemme myös olutta, siideriä ja lonkeroa. Juhlapaikkamme miljööseen idea Whisky baarista sopii täydellisesti. Somistuksen Whisky baariin järjestyy osittain Vanajanlinnasta, vuokrasomistefirmasta ja loput meidän puolesta. Kirjoitan lisää koristeistamme ensikerralla ja siitä millaisella menestyksellä roudasimme niitä jo matkalaukuissamme Suomeen. 😀

Mitä mieltä olet, onko Whisky Bar uhka vai mahdollisuus?

♥ A

Lue myös:

X Häämatkavinkki – osa 1, kohteena Karibia
X Hääkengät x 3, miksi tyytyä yksiin kun voi olla kolmet? 
X DIY paikkakortit kalligrafiatyylillä 

4 Comments

  • Salla 12.6.2018 at 12:42

    Heh, taas menee ajatukset aika yksiin. Meillekin meinaan tulee viski- ja sikaribaari. Oikeastaan meillä baariin tulee sekä viskiä että konjakkia, sulhasen toiveesta 🙂 Hienot myös nuo teidän pullonkorkeista tehdyt bar -kirjaimet. Juuri viime viikolla askarreltiin meille samanlaiset 😉

    • Anniina 12.6.2018 at 19:43

      No niin näköjään meneekin aika hyvin yksiin! 🙂 Meille tulee pelkkää viskiä ja sikareita. Kiitti! Joo meillä kanssa niitä väännettiin melkein koko toukokuu ja ne ei ihan jääny pelkkiin BAR -kirjaimiin! 😀

  • MiaK 5.12.2018 at 23:15

    Heippa! Harmi etten ole lukenut blogiasi aikaisemmin, kirjoitat todella hyvin! Meidän ensi syksyisiin häihin on myös tulossa viskibaari. Olisinkin kysynyt, että kuinka montaa viskiä teillä oli? Entä mitä tuo alkoholilaki tarkoittaa? Liittyykö se juhlatiloihin, joissa on A-oikeudet?

    • Anniina 6.12.2018 at 00:27

      Kiitos ihanasta kommentistasi Mia ♥ Koskaan ei ole liian myöhäistä tulla mukaan seuraamaan. 🙂 Me valitsimme vain kolme eri viskiä ja kutakin lajia vain 1 pullo. Vertailun vuoksi meillä oli vieraita noin 55 ja 3 puolloa oli hyvä määrä. viski on kuitenkin sen verran tujua, siksi me rajotimme annostelua normista 4cl tosiaan tuohon 2cl kerrallaan.

      Alkoholilaki kieltää A-oikeuksilla olevissa juhlapaikoissa vieraiden kaatamisen itse. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ”Jouduimme” siis kaikki alkoholit tarjoilemaan juhlapaikan baarimikon toimesta eli vieraat eivät saaneet kaataa itse viskiä lasiinsa. Toki se oli myös ihan hyvä koska näin viskiä meni vähemmän ja se oli hieman kontrolloidumpaa, koska kyse on vahvasta alkoholista. Olimme tehneet järjestelyn juhlapaikan kanssa, että viski laskutetaan menekin mukaan laseittain, mutta se 3 pulloa oli ihan maksimi, jos se määrä loppuisi ja vieraat haluavat lisää niin se olisi ollut omakustanteista. Meillä viskiä jäi, joten tuo 3 pulloa ei ollut yhtään liikaa. Se myös vaikutti meidän laskuun positiivisesti, koska olimme budjetoineet 3 pullon menekin, mutta koska sitä jäi lasku oli sen osalta odotettua pienempi.

      Juhlapaikoissa, mihin itse saa viedä juomat ei ole tälläisiä rajoitteita. Tällöin kannattaa ehkä harkita kannattaako varata hieman enemmän viskiä, koska todennäköisesti sitä menee hieman enemmän itse kaatamalla. Toivottavasti tämä selkeytti hieman ja kysy ihmeessä, jos jokin jäi vielä mietityttämään. Kerron mielelläni lisää. 🙂

    Leave a Reply

    Behind the blog is writing Finnish woman who moved 8 years ago to Switzerland. I am married with Swiss husband and we have baby boy born in August 2019. We live in small village in middle of countryside next to the Swiss alps. I love everything that is visual and creative. Therefore interior, baking and traveling are big part of the blog besides the normal life. I also would like to know you as a reader. I am happy to receive your comments, greetings or feedback. Welcome on board!

    Anniina

    Archive

    Connect

    Follow

    Latest Posts

    Key words

    ×