Arkistot

Subscribe

Get the news right in your inbox!

Hääkakku ABC – Meidän valinta ja vinkit

11.3.2018 No Comments

Tämä hääkakkuaiheinen kirjoitus on erityisen lähellä sydäntäni. Meille kakun valmistajan valinta oli vaikeaa, sillä harrastelijaleipurina minulle ei riitä pelkkä kermakakku tai hieno ulkonäkö. Mielestäni hyvä kakku rakentuu persoonallisesta tyylistä, aidoista raaka-aineista ja hienoista makuelämyksistä! Muutaman kuukauden Instagram selaamisen ja tuttavien suositusten jälkeen löysin sen oikean! Nimittäin Kakkusankarit Bakeryn.

Pidimme hääkakkupalaverin jo tammikuussa ja pääsin samalla hieman jututtamaan hääkakun tekijäämme eli Kakkusankareiden Terhiä siitä, mitä on hyvä ottaa huomioon hääkakun tilaamisessa. Terhi oli myös tuonut maisteltavaksemme lemoncurd-mustikkakakkua, mikä oli aivan taivaallisen suussa sulavaa, raikasta ja maukasta. Nam, siitä tulikin kertaheitolla yksi makuvaihtoehto meidän hääkakkuun! Odotan jo nyt hääpäivämme yhtenä kohokohtana kakun syöntiä! 😀

Tilaus

Varaus kannattaa tehdä ajoissa! Leipomot eivät pysty valmistamaan kakkuja määräänsä enempää, yksityisyrittäjistä puhumattakaan. Etenkin suositut viikonloput täyttyvät nopeasti. Ei ole siis yhtään hullu ajatus alkaa kartoittamaan vaihtoehtoja vähintään 7 kk aikaisemmin ja varata tekijä. Kakkupalaverin ja mahdolliset maistelut voi toki jättää lähemmäksi H-hetkeä, mutta tilausvahvistus pitää tehdä ajoissa. Palaveri- ja maistelukäytännöt vaihtelevat riippuen tekijästä ja leipomosta. Joillakin toimijoilla saattaa olla iso yleinen tilaisuus, johon on kutsuttu useampi pari yhtä aikaa maistelemaan kakkutarjontaa, eikä näin intiimiä palaveria kuin meillä. Yhtä kaikki, älä siis jätä varausta viime tippaan, sillä tällöin saattaa käydä ikävästi ja kakkua on enää mahdoton toteuttaa ruuhka-ajan vuoksi. Hääkakkutilauksen yhteydessä tulee varautua maksamaan mahdollinen varausmaksu, jotta varauksesta tulee sitova. Ajattelisin, että sitovuus on hääparin omakin etu. Lähempänä häitä on usein paljon muistettavaa ja vähän aikaa, voi siis olla hyvä vielä varmistaa, että leipomo on muistanut tilauksen. Sekaannuksien välttämiseksi varausmaksusta kannattaa säilyttää kuitti, josta selviää maksun syy tai vähintään varausmaksusta kertova tiliote.

Koko

Vierasmäärä on tärkeää kertoa mahdollisimman tarkasti kondiittorille, mutta vähintään noin 10 ihmisen tarkkuudella. Tämä tosin saattaa olla haastavaa, sillä vieraiden lopullinen määrä ei välttämättä ole aina selvillä hyvissä ajoin ennen häitä. Leipurin kannalta on kuitenkin vaikea laskea tarjousta, jos henkilömäärässä on useamman kymmenen ihmisen heitto (esim. 100 →140 hlöä). Ammattilainen osaa arvioida, paljonko kakkua tarvitsette. Määrä vaihtelee, jos tarjolla on vain pelkkä kakku ja etenkin, jos kakun lisäksi on muita herkkuja. Mikäli harkinnassa on useita eri makuisia kakkuja, on myös silloin varattava kakkua hieman enemmän kuin, jos olisi vain yhtä lajia kakkua.

Kuljetus

Moni usuttaa lähisukulaisensa hääaamuna hakemaan hääkakkua leipomosta, sillä joko kuljetusmahdollisuutta ei leipomon puolesta ole tarjolla tai sitten se mielletään liian kalliiksi. Kuljetus onkin usein hinnoiteltu melko arvokkaaksi, eikä ihme! Moni ei osaa ajatella, miten stressaavaa ja hankalaa kakun kuljetus autossa voi olla. Kakun pitää kuljetuksen aikana pysyä suorassa sekä viileänä, jotta se ei ala etenkin kesähelteillä ”sulamaan”. Jo lyhytkin kuljetus saattaa olla haitaksi kakulle ja se voi halkeilla, romahtaa tai kallistua. Mutkaiset tiet, ylämäet, alamäet ja jarruttaminen on kakun kanssa ajaessa kaikkea muuta kuin helppoa hommaa. Suosittelenkin siis jättämään kuljetuksen ammattilaisen huoleksi, sillä hääaamuna on varmasti riittävästi muutakin touhua. Useat leipomot voivat kuljettaa kakun, vaikka vasta iltapäivällä juhlapaikalle. Tietysti on hyvä huolehtia myös siitä, että kakkua on juhlapaikalla joku vastaanottamassa. Ammattilaisen käsissä hääkakku pysyy varmasti kasassa, sillä autossa on usein joko kylmiö tai kylmälaukku mahdollisuus. Ammattilainen osaa varautua ja pitää usein myös mukanaan kakun korjauksen ensiapupakkausta siltä varalta, että kuljetuksessa tapahtuukin jotain yllättävää. Ilman telinettä oleva kerroskakku kasataan ja koristellaan leipomon puolesta usein vasta paikan päällä.

Harrastelijaleipurina kuljetus oli meille ehdoton valinta. Kakkuja itsekin kuljettaneena, en luottaisi tässä kehenkään muuhun kuin leipuriin itseensä!

Meidän valinta

Hääkakku on ainakin omasta mielestäni yksi häiden kohokohdista ja näyttävä kakku kruunaa juhlan. Kakun lisäksi olemme suunnitelleet tarjolle sveitsiläisiä suklaita sekä macaronseja muutamalla eri makuvaihtoehdolla. Haluamme siis hääkakun lisäksi hieman muutakin tarjottavaa herkkubuffet tyyliin. Näin pystymme yhdistelemään myös hieman molempia kulttuureja.  

Lopuksi voin vielä paljastaa, että meillä tulee olemaan 3-kerroksinen kakku, missä alin kerros on eri makuinen kuin kaksi päällimmäistä kerrosta. Kakussa on yhdistettynä täyteläistä suklaata aikuiseen makuun ja raikkaita makuelementtejä korostamaan suomalaisuutta. Häidemme jälkeen tulen kuvien kera kertomaan tarkemmin, mitä kaikkea Terhi loihti meille kahvin kanssa tarjottavaksi.

Jos asut Pirkanmaalla ja sinulta puuttuu vielä hääkakku tai olet muuten vain kakkua vailla syntymäpäiville tai juhliin, niin suosittelen lämpimästi Kakkusankarit Bakeryä.

Ps. Minun leipomuksia voi myös käydä kurkkaamassa instagrammin puolella: @suesserella

Lue myös:

X Häämatkavinkki – kohteena Karibia 

X Diy hääkutsu ja kielisolmuja 

X Kihlajaiskuvaukset Alppimaisemissa 

No Comments

Leave a Reply

Behind the blog is writing Finnish woman who moved 8 years ago to Switzerland. I am married with Swiss husband and we have baby boy born in August 2019. We live in small village in middle of countryside next to the Swiss alps. I love everything that is visual and creative. Therefore interior, baking and traveling are big part of the blog besides the normal life. I also would like to know you as a reader. I am happy to receive your comments, greetings or feedback. Welcome on board!

Anniina

Archive

Connect

Follow

Latest Posts

Key words

×